maanantai 2. syyskuuta 2013

Lepoa ja reenejä

Jonkinlainen ylikunto on vielä meneillään Kuopion jäljiltä. Jalat olivat välillä pelottavankin kipeät, mutta onneksi kivut aukenivat Alexander-tekniikan ja hieronnan avulla. Sykkeet käyttäytyvät vieläkin omituisesti, joten himmailla täytyy ja saa. Sykkeiden nousun vuoksi juoksut on vähäksi aikaa juostu, ja sauvakävelemään pitäisi opetella. 

Syksyn treenikaverikin tuli hankittua, nimittäin maastopyörä! Ensilenkit on tehty, ja onpa hienoa! Mietin pitkään, tulenko päivittämään maantiekalustoani vai ostanko maastopyörän treeni-iloksi. Päädyin jälkimmäiseen, ja hyvä niin. Treenikirjo laajenee ja pääsee nauttimaan kauniista suomalaisista maisemista pitkien lenkkien parissa. 

Maantiekalustoakin on jotenkin säädettävä, koska ajoasento on totaalisen pielessä. Sen sanoi minulle pyöräkauppiaskin, joka ei ole edes maantiepyörääni nähnyt :-). Sen kertoo myös selkäni.

Treenit ovat jääneet aika vähiin. Treenit.net-palvelu on uudistunut, joten odotan ja mietin hieman, miten kirjaan tänne jatkossa liikuntani. Minulla on Suunnon Quest -sykemittari, josta siirrän liikunnat Movescount-palveluun. En vain ole vielä keksinyt vastaavaa järkevää yhteenvetoa sieltä, kuin mikä oli treenit.netissä saatavilla. Jäädään odottelemaan. Parin viime viikon treenit ovat tässä:

Uinti 4 x, yht. 3 h 55 min
Juoksu 1 x, 50 min
Pyöräily 3 x, yht. 2 h.

Yhteensä noin 6 h 45 min.

Tämä tuntimäärä pitäisi saada aikaiseksi jatkossa joka viikko, ja siihen päälle vielä joogat sun muut kehonhallinnat.  Ilmoittauduin nimittäin eilen hätäpäissäni Joroisille puolikkaalle 19.7.2014! Kääk! Laskeskelin, että tavoiteaikani voisi olla seitsemän tunnin pinnassa. Pitkä päivä siis tulossa... Erästä juoksufoorumi-kommenttia lainatakseni: Ilmoittautuminen ja majoitus hoidettu, enää puuttuu treenaus. Aikaa näyttää olevan 319 vuorokautta.


2 kommenttia:

  1. Mukavaa, kun Joroisilla on sitten muitakin "täti-ihmisiä" :)Oliko tämä sinun vai Lauran lainaus Kuopion kisarapsasta? Minusta se oli niin osuva ilmaisu myös minulle! Niin, sitten ei kun harjoittelemaan. Mukavaa Joroisille harjoittelua Joroisille toivotellen.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Punatulkku! Täti-ihmismääritelmän "äitiä" en tiedä, mutta sillä mennään :-). Hyviä treenejä myös sinulle ja kaikille muillekin tavoitteita kohti meneville!

    VastaaPoista

Tervetuloa kommentoimaan!