Mykkänä rasituksesta

Rasitus on sekä henkistä että fyysistä. Sydän ei tiedä, tuliko rasitus aivokopan liikkeistä, puutteellisestä unesta ja ravinnosta vai liikunnasta. Tämän olen kuullut monesti, mutta vieläkin on sisäistämisessä parantamisen varaa.

Olen liikkunut viime kuussa "ihan hyvin", 4-5 h viikossa sykettä mukavasti nostavaa liikuntaa. Olen myös ollut aikuiselämäni kovimmassa henkisessä prässissä. Prässi huipentui viikko sitten lauantaina tilaisuuteen, joka vastasi rasittavuudeltaan ensimmäistä puolimatkan kisaani, vaikka liikunnasta ei ollut millään muotoa kysymys. Oli huvittavaa seurata kropan ja mielen liikkeitä ennen tapahtumaa. Ne nimittäin noudattivat kesän pääkisan valmistautumisproseduuria: jännitykset, flunssan tunteet, unettomuudet, "voisiko tämän vielä perua" -ajatukset, ja lopulta itse suoritus, johon ei voi enää jännittämällä vaikuttaa. Suorituksen jälkeen helpotus: "mä tein sen" ja rasittunut kroppa. 

Tein sen ison virheen, että vaikka kroppani sanoi ei, oli rasittunut kuin puolikkaan jälkeen, menin maanantaina spinningiin. Meinasin lähteä kesken pois, mutta sisu ei antanut periksi. Perjantaina oli kurkku hieman kipeä, mutta "niinhän se yleensä on loppuviikosta". Lähdin työpäivän ja aamu-uinnin jälkeen vielä juoksulenkille työkaverin kanssa. En ollut juossut aikoihin, ja työkaveri ei ole hitaimmasta päästä hölköttelijöitä. Tuo lenkki toikin hetken tauon liikuntaan. Lauantaina oli taas henkistä rasitusta, ja illalla tulin ihan mykäksi. Ääni meni pois kokonaan. Oli aika vinkeä olo olla sellaisena triathlonkauden päättäjäisissä. 

Yhteenveto: Minulla ei alkava flunssa parane juoksulenkillä. Ei ikinä, muista se. Tunnista henkinen stressi ja pidä taukoa liikunnasta samalla tavalla, kuin pitäisit kisasuorituksen jälkeen.

Tunnelmallista alkavaa kuukautta lukijoilleni!

Kuvia triathlonkauden päättäjäisistämme ja muuta tarinaa on Lauran blogissa.