Pitkään pähkin tulevan kesän tavoitteita ja sitä, miten niihin pääsen. Viime syksynä kirjoitin blogiini, että ns puolivahingossa ilmoittauduin Joroisten puolimatkalle ja että tavoiteaika voisi olla seitsemän tuntia. Tavoite toteutui hurjasta elämänmuutoksesta huolimatta (tai ehkä juuri siksi ;-)).
Koska blogissa sanomisten on tapana toteutua, tässä ensi kesän tavoitteet:
- Puolimatkan ajasta pois 20 - 30 min, ensisijaisesti pyöräilyä ja uintia kehittämällä
- Jaksan tehdä useampia kisoja kesän aikana, eli parantunut yleiskunto
- Pitkään pyöräilytapahtumaan osallistuminen (väh. 120 km)
Ajallisesti kesä menisi käytännössä siten, että alkukesästä olisi harjoituskisoja, ja Joroisten puolikas olisi päämatka. Pitkä pyöräilytapahtuma sijoittuisi mieluiten vasta Joroisten jälkeen, jolloin kestävyyttä olisi ylläpidettävä vielä ns. pääkisan jälkeenkin. Täytyy katsella tässä talven mittaan tarjontaa ja sen ajoittumista. Pyöräilytapahtumalla en missään nimessä halua pilata pääkisaa, eli Joroista.
Kaiken tämän aion toteuttaa ihan itse ja tietoteknisesti. Perheessämme on vain yksi palkansaaja, joten valmentajana kokeilen self-help-osastoa ja Polar V800 -mittarin apua. Tein ekan harjoitusohjelman itselleni seuraavaksi noin kolmeksi viikoksi, ihan kevyellä meiningillä. Raportointi tapahtuu tänne viikottain.
Pirkan pyöräilyn klassikko, 134 km kesäkuun alussa sopii oikein hyvin treeniksi Joroisia varten, suosittelen :) Tsemppiä treeneihin!
VastaaPoistaKiitos vinkistä Soile! Pannaan korvan taakse :-)
VastaaPoista