Tavoitteenani on päästä maaliin annetussa ajassa, 8 h 4 min. Jos oikein "pölhö päivä" tulee, niin aika voi olla jopa tuntia parempi. Kalusto alkaa olla kunnossa ja logistiikkaakin on mietitty. Vielä täytyy käydä "koko show" mielessä läpi torstain pakkaamisesta sunnuntai-illan myöhäiseen kotiutumiseen. Kun edellisen kahden sijasta matkassa on kolme, niin kyllähän se reissua muuttaa :-). Viime vuoden olen treenannut miehen varusteilla. Nyt, kun kisaamme molemmat, yksi "osuus" on hankkia itselle sopivat varusteet tai mennä ilman. Mm. oman sykemittarini vauhtimittaus on aikalailla epäluotettava.
Välillä olo on täysin kauhunsekainen ja pakokauhu hiipii. Toisena hetkenä olo on vahva: Joroisen kisa on minulle tuttu sekä pikamatkaajana että puolimatkan huoltajana. Treenattu on. Välillä pyörä kulkee hyvin. Kisaan lainapyörällä, joka tuntui eilen testissä todella lentävältä ja sopivalta minulle. Kaikissa lajeissa, ehkä vaihtoja lukuun ottamatta, olen kehittynyt. Uskon, että jaksan, kunhan noudatan suunnitelmaani. Tarpeeksi reipas uinti ja kevyt pyöräilyn aloitus. Juomaa ja energiaa säännöllisesti, heti alusta alkaen. Olosuhteet on huomioitava suorituksen aikana, esim. surkea pyöräkeli tiputtaa keskinopeutta ja sillä sipuli. Pyöräily ja juoksu saattavat olla melko yksinäistä puuhaa. Vaikka lähtijöitä on parisataa, yksi pyörälenkura aiheuttaa sen, että horisontissa ei välttämättä näy ketään meikäläisen tasoisella pyöräilijällä. Täytyy toivoa, että muitakin ns. höntsäilijöitä olisi liikenteessä ja saisin edes jonkun näkökenttään :-).
Tässä kuva reilun viikon takaisesta viimeisestä isosta rääkistä ennen Joroista. Kuva ja tarkempi kertomus ystäväni blogista.
Höntsäillään yhdessä. :)
VastaaPoistaNäin tehdään!
VastaaPoista