maanantai 23. joulukuuta 2013

Takaisin radalla

Pitkä aika on mennyt treenaillessa silloin tällöin. Uuden elämäntilanteen lisäksi monen viikon flunssa vaivasi marras-joulukuun vaihteessa. Mutta nyt, joulun kunniaksi, alan kirjata treenejäni uudelleen. Julkinen kirjaaminen ja ystävän tekemä treeniohjelma motivoivat ja ovat nyt valmentajiani. Harjoittelutapani on täysin muuttunut uuden elämäntilanteeni myötä. Ennen treenasin lähes vain ja ainoastaan tiettyihin kellonaikoihin yhteistreeneissä, työn jälkeen tai porukassa. Nyt jäljellä ovat kaksi yhteistreeniä viikossa, ja kaikki muu on oman tahtoni ja spontaaniuden varassa. Meillä asustelee nykyään pieni ihminen, jonka aikataulujen mukaan mennään.

Aion hankkia pienen kauniin paperivihkosen, johon kirjaan treenejä. Vielä sitä ei ole, joten muistin varassa teen viime viikon raportin:

ma:  kävelylenkki vaunuilla noin 1 h
ti: ei muistaakseni mitään
ke: spinning 1 h 15 min
to: fysioterapeutilla, lepo siis
pe: kävelylenkki vaunuilla 1 h 15 min
la: juoksu noin 1 h, VK 1, ihan törkeän pitkän tauon jälkeen
su: pyöräily ulkona 1 h, VK 1
yhteensä noin 5 h 30 min, josta kävelyä 2 h 15 min ja muuta noin 3 h 15 min

Listauksesta näkee, että minua uhkaa aloittelevan liikkujan ongelma: tehdään ns. täysiä vauhdikkaammat lenkit, jolloin väsy treenaamiseen iskee nopeasti. Joulunaika antanee armoa tähän. 

Rauhallista ja ihanan Leppoisaa joulua kaikille! 

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, onnea mielettömän paljon! <3 <3 Saako kysyä minkä ikäinen? :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Ninni :-). Ihana rakas pienokaisemme on noin puolen vuoden ikäinen <3

    VastaaPoista

Tervetuloa kommentoimaan!