Jukola-huumaa - ensikertalainen Venloissa

Lappee-Jukolasta on jo monta päivää, mutta ensikertalaisen huuma ei ota talttuakseen. Sen verran iso elämys Lappeenrannan retki oli.

Varmasti kaikki jo tietävätkin, että keli oli hurja: Myrskyä, vettä, tuulta ja puhuria käytännössä Venlojen startista Jukolan jussien maaliintuloon saakka. Mutaa, mutaa ja mutaa, joka paikassa. Märkää joka paikassa. Kotona ripustin kuivumaan kaiken muun ohella setelit, kompassin ja emitin.





Telttakylämme



Melkein sunnuntai-aamuun asti luulin, että keli on aina samanlainen Jukolassa. Ajattelin, että jos ja kun seuraavina vuosina mennään suunnistamaan, taidan varata hotellihuoneen ajoissa.  Noh, kyllä useampikin kokeneempi kävijä sanoi, että tällaista ei ole ihan lähivuosina ollut. Oma tähänastinen Jukola-kokemukseni oli Hyvinkäältä muutaman vuoden takaa. Silloin kävimme katsomassa Jukolan starttia. Märkää oli silloinkin. Toivottavasti seuraava Jukolani on kuivempi.














Auton renkaan ilmiasu Jukolasta poistuessa


Jukolan viesti on paljon muutakin kuin oma osuus. Suunnistin Venloissa lyhimmän reitin, eli kolmannen osuuden. Vaikeustasoltaan reitti oli oman seurani iltarasteihin verrattuna aika lähellä C-radan vaativuutta. Iltarastien B-radat ovat paljon vaativampia. Venloissa suunnistettiin paljon porukassa ja valmiita uria pitkin, mikä helpotti suoritusta. Vaikka kävin muutamalla väärällä rastilla ja useassa kohtaa tuntui, että meni ohi, niin GPS-tallenne kertoo, että aika suoraan on menty rastilta rastille. Reittini näkyy Reittihärvelistä. Ensikertalaisena härvelin käyttäjänä en saanut siihen väliaikoja oikein.

Meillä oli hyvä joukkue ja saatiin hyväksytty suoritus. Aika monta erehtymisen mahdollisuutta olisi ollut. Joukkueelle, jossa on kolme ensikertalaista, hyväksytty suoritus on jo iso juttu. Joukkueemme oli sijalla 1174. Jukolassa/Venloissa on paljon asioita, joita on huomioitava. Tärkeää on käydä katsomassa lähtöviitoitus ja oma viimeinen rasti. Lisäksi on painettava mieleen oman joukkueen numero. Tänä vuonna numerolaput irtoilivat ja haalistuivat sateessa, joten jotkut viestinviejät unohtivat numeronsa ja suunnistivat väärällä kartalla. Emitin takanahan se lukisi, jos tarkistusliuska on teipattu tarpeeksi hyvin. Lisäksi pitää aina muistaa leimata rastit ja vielä omat rastit eikä jotain muuta. Tarkkuus ei ole haitaksi.




Joukkue maalissa!

On tarkennettava, että minulla ei olisi vielä pitkään aikaan mitään asiaa Itse Jukolan viestiin. Tänä vuonna monta osuutta meni pimeähommiksi karmeassa liukumiinakelissä, ja Jukolan osuudet ovat todella pitkiä. Venlojen ankkuriosuuskin voisi tehdä tiukkaa.

Kaikenlaista jännitystä oli ennen tapahtumaa. Jännitin niin paljon, että ohjelmaa piti olla edeltävällä viikolla koko ajan, että kestän odotuksen. Sain vielä aika kovan kesäflunssankin, ja torstain makasin petipotilaana kotona. Perjantaina onneksi olo oli parempi, ja uskalsin pitää paikkani joukkueessa. Sain ihanilta joukkuekavereilta luvan kävellä tarvittaessa (juoksin tietysti kuitenkin).

Ensikertalaiselle yksittäisiä suurimpia elämyksiä oli vaihtoalueella odottelu (menin aivan liian aikaisin odottelamaan), yhteissuunnistus metsässä (heti alusta lyöttäydyin yhden naisen matkaan, jolla oli sama rastikoodi), hyväksytyn suorituksen saaminen ja telttasauna. Sunnuntaina, kun olimme katsomassa Jukolan yhteislähtöä, starttibiisi jäi korvamadoksi: "Mä näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti.." :-).

Mieleen jäi myös loputtoman hyvä henki. Vaikka kura lensi ja porukkaa oli kuin pipoa, kaikilla oli hyvä mieli enkä kuullut kenenkään valittavan yhtään mistään. Telttasaunallakin tehtiin tuulisuojissa tilaa kaikille, jotka sinne kylmissään tulivat. Nyt telkkarista lähetyksiä katsoessa huomaan, että jopa kärkinaiset ja -miehet suunnistavat yhdessä ja ovat hyviä kavereita. Wau! Eihän tästä voi kun jatkaa ensi vuoden Jukolaan Enoon.



Jukolan viestin lähtöhetki on käsillä

Suunnistuskärpänen puraisi oikein kunnolla. Into kehittymiseen on kova. Nyt suurin haasteeni on keskittymiskyvyn väsähdys jossain kuudennen rastin jälkeen. Rastivälien tuloksista näkee, että oma sijoitus alkaa pudota, kun rastien numerot alkavat olla kaksinumeroisia. Ehkä sekin kehittyy suunnistamalla. Juoksukuntoakin saa kehittää. Ihan parhautta!


Joukkueemme ankkurin kertomus löytyy täältä.