keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Kisko triathlon lähestyy!

Triathlonkisakauden avaus lähestyy. Olen luottavainen omaan tekemiseeni. Tuloskunto vain on täysi arvoitus. Olen tehnyt tänä kesänä yhden triathlonharjoituksen PK-teholla, joten mitään vertailukohtaa ei ole. Eikä vaihtoharjoitusta.

Olen tänä keväänä keskittynyt mielekkääseen tekemiseen. Olen nauttinut työmatkapyöräilyistä, suunnistuksesta ja siitä, että voin aikalailla tehdä, mitä mieli sanoo. Olen hyväkuntoinen, sporttinen ja elinvoimainen. Olen onnellinen ja elän elämäni parasta aikaa. Triathlonharrastus on yksi parhaista asioista, mitä elämässäni on tapahtunut. Vaikka olen huono muihin harrastajiin verrattuna, olen hyväkuntoinen ja erittäin aktiivinen verrattuna keskivertokansalaiseen. Ilman triathlonharrastusta olisin todennäköisesti masentunut, huonokuntoinen keski-ikäinen, joka miettii, onko elämällä enää mitään annettavaa. Nyt tiedän, että on. Tuloskunnon kohoaminen on mahdollista ainakin viisikymppiseksi. Haluan samoilla vielä kasikymppisenä metsässä iltarasteilla, kuten eilen eräs vireä mieshenkilö näytti mallia.


Kisakauden avaus kyllä jännittää. Alunperin ajattelin, että tämä olisi harjoituskisa. Oma kroppani kuitenkin tuntuu valmistavan minua numerolappu rinnassa menoon. Liikunta ei tällä viikolla tunnu kiinnostavan, suunnistusta lukuun ottamatta ;-), ja kroppa kaipaa hiilaria. No, mennään sitten näin. Sunnuntaina tein pitkän kovatehoisen (oletettavasti kovatehoisen, sykevyö ei toimi...) pyörätreenin, josta palautuminen kestää useita päiviä. Sikälikin alkuviikko voi olla rento ja loppuviikolla muutama terävä kokeilu ennen Kiskoa. Triathlonpyörän satulaa täytyy hieman vielä nostaa ja tankoon lisätä korokepaloja, ja tämä tietysti täytyy testata.

Vesi voi olla kylmää, mutta onneksi ilman lämpötilaksi ennustus on nyt yli 15 astetta. Uida pystyn kyllä 1500 m kylmässäkin, mutta tekniikka voi kärsiä. Olennaisempaa on ilman lämpö. Viime vuonna Sääksin kisassa vesi oli lämmin, mutta ilma kylmä, joten jäädyin ihan kohmeloksi pyöräilyssä ja sitämyötä unohdin pyörittää kampea. Tätä kesää kuvaa hyvin se, että en ole nähnyt nyt mitään spekulaatiota Kiskon uinnin lyhentämisestä. Viime vuonna, kun lämpimiä kerkisi olla touko-kesäkuun vaihteessa, Kiskon uinnin lyhentämiskeskustelu kävi kuumana, vaikka vesi taatusti oli lämpimämpää kuin nyt.

Kiskossa en ole koskaan kisannut. Yleisössä ja huoltajana olen ollut ainakin pari kertaa. Pyöräilyn alun nousu hirvittää, mutta eiköhän siinä saa sopivasti jalat lämpimäksi. Mäkinen reitti on, sen tiedän. Tavoiteaikani on puolisoni ensimmäisen Kisko triathlonin aika, mukaanlukien osuusajat. Se on todella tiukka tavoite, kyse olisi perusmatkan ennätyksestäni (tämänhetkinen on Kuopiosta 2013).





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa kommentoimaan!