sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Toukokuussa vauhtikestävyyttä

Toukokuu meni hyvin paljon - liikaa, vauhtikestävyystasoisilla sykkeillä. Seurauksena oli paljon lepopäiviä, mikä vähensi kokonaistreenitunteja. Viimeisen viikon päädyin lepuuttamaan lähes kokonaan tiistaista alkaen. En ollut nukkunut normaalisti puoleentoista viikkoon, kroppa kävi ylikierroksilla, Polar näytti punaista ja lihakset olivat kireinä.

Ärsyttää, kun en (taaskaan) osannut himmailla. PK-lenkin vetäminen yksin käy pitkään päälle psyykkisesti raskaaksi, eli sikäli annan kyllä itselleni synninpäästön tästä "lehmänä laitumille laukkaamisesta". Sellaiset "kyllähän musta vauhtia ja tehoa irtoaa" -tyyppiset vk-repäisyt nostavat itseluottamusta kovasti. Ehkä niitä ei pitäisi olla montaa viikossa ja kestonkin olisi hyvä olla jotain vähemmän kuin liki kolme tuntia, kuten tämän kevään pisin pyörälenkkini. Hyvän vk-treenin tekeminen yksin on vaan sekin tosi vaativaa.

Joudun elämään sen tosiasian kanssa, että en ole lahjakas liikunnassa. Lisäksi tällä hetkellä kalenteristani ei löydy aikaa ja energiaa panostaa liikuntaan yli seitsemää tuntia viikossa, jos sitäkään. Näin ollen kehitykseni ei etene samoin kuin muilla triathlonin pariin tulleilla aikuisharrastajilla, vaan olen ikuinen peräpään pitäjä. Yhteislenkit ovat minulle rankkoja, usein mahdottomia. Avovesiuintiopetukseen ilmoittautuessani tituleerasin itseäni kokeneeksi. Kun kysyttiin uintinopeutta, jouduin kuitenkin rastimaan hitaimman annetun vaihtoehdon. 

Valitukset sikseen. Onneksi valmentajani Polar V800 ja Flow-palvelu muistuttivat palautteellaan, mikä on tärkeää. 

"Todella aktiivinen kuukausi ja huipputehokkaita treenejä. Tällä menolla sinulla on hyvät mahdollisuudet elää pitkä ja terve elämä!"

Toukokuun treenit (suluissa vuoden 2014 vastaavat)

Pyöräily 9 h 30 min (11 h 30 min)
Juoksu 3 h 30 min (6 h)
Suunnistus 3 h 30 min
Uinti  3 h (4 h)
Kävely 1 h (3 h)
Maastojuoksu  2 h 

Yhteensä 23 h


Ps. Polar flow käy nyt tosi hitaalla, ärsyttävää, vaikka ongelma onkin siellä tiedossa. Lisäksi matka ei näytä aina oikein (Bodom trail näytti noin 9 km, vaikka oli 12). Siitäkin laitoin palautetta heti kisan jälkeen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa kommentoimaan!