sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Kivulias kisatuliainen

Ensin disclaimer: Kerron tämän, koska se kuuluu sarjaan "urheiluvammat", joita voi ehkäistä. Jatko omalla vastuulla :-). Suosittelen kuitenkin lukemisen jatkamista erityisesti naisille, jotka ovat jo eläneet useita kymmeniä vuodenkiertoja.

Sain kisatuliaisena todella pahan virtsatieinfektion. Olen tämän sairauden suhteen ensikertalainen, joten en tunnistanut oireita ajoissa. Tuloksena on ollut nyt jo reilun viikon verran jatkunut lähes tauoton selkä-, kylki- ja vatsakipu sekä petipotilaana olo. Kävin kyllä töissä neljänä päivänä tällä viikolla, mutta en kovin suurella menestyksellä. Tajunnan taso ei ollut ihan kirkkain ;-). Luonnollisesti seurauksena on ollut myös liikuntatauko. Kokemani kipu menee ehdottomasti top kolmoseen tämän hetkisessä elämässäni. Oireet eivät olleet ollenkaan tyypilliset sikäli, että olisin heti tunnistanut tulehduksen. Jotain pientä oli, mutta ne eivät poikenneet sellaisesta, minkä kuvittelin johtuvan minulle pitkähköstä pyöräilystä märällä triathlonasulla. Terveydenhoitajalle menin vasta torstaina, ja sain lääkityksen. Tämä oli todella liian myöhään. Illalla jouduin vielä päivystyksessäkin piipahtamaan sen varmistamiseksi, että tauti ei ole mennyt munuaisiin asti. Lääkkeet lähtivät tehoamaan melko hitaasti, mutta paraneminen edistyy koko ajan. Iltaisin kivut vielä yltyvät, mutta saan silti yöt nukuttua jo hyvin.

Lauantain eväät. Vasemmalta maitohappobakteerit, karpalopuristeet, c-vitamiinit ja oikealla antibioootti.













Miksi pöpö iski? Kisajärjestelyjen tohinassa myönnän käyneen niin, että sekä käsi-, että intiimihygienia ei ollut parasta mahdollista. Kisan jälkeen en vaihtanut heti kisa-asun alaosaa, vaan otin sen pois vasta kotona noin neljä tuntia kisan jälkeen. Nyt tajuan, että märkä, hangannut säämiskä ei tarjonnut parasta mahdollista suojaa infektiota vastaan ;-).

Mitä tästä opin? Ennen kisaa ja kisan jälkeen on tärkeä huolehtia hyvästä hygieniasta. Vaatteiden on oltava puhtaita. Heti kisan jälkeen pesulle ja kuivat, puhtaat vaatteet päälle. Ennen kisaa nautitaan pikakuuri hapanta juotavaa (esim. tyrnimehua, karpalomehua), karpalokapseleita, c-vitamiinia ja maitohappobakteereja.

Kisavarustelistaani tuli lisäys:
- aina mukana vessapaperia
- aina puhtaat vaatteet
- intiimisavetteja
- heti kisan jälkeen pesulle ja kuivat vaatteet päälle
- jo ennen kisaa c-vitamiinia, karpalopuristeita, tyrnimehua ja jälkeen kuumaa vihreää teetä, c-vitamiinia ja lepoa


Tässä vielä kahden viime viikon treenit. Tänään vielä toivon pääseväni lempipyöräilylenkilleni.

Viikko 23 (3.6.2013-9.6.2013)
UrheilulajiKplKesto (h)Matka (km)
Pyöräily145.7%1:45:0078.5%45.0
Juoksu (VK)128.3%1:05:0017.5%10.0
Uinti226.1%1:00:004.0%2.3
43:50:0057.3

Viikko 24 (10.6.2013-16.6.2013)
UrheilulajiKplKesto (h)Matka (km)
00:00:000.0





4 kommenttia:

  1. No huh. Ompas ikävä seuraamus. Pienenä tullut kärsittyä kyseisestä vaivasta muutaman kerran ja se on todella tuskallinen, mutta nyt ei ole ollu onneksi vuosiin. Eipä ole tullut edes mieleen, että näin voisi käydä. Täytyypä nyt koittaa muistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu-u, yllätyksenä tuli minullekin :-/.

      Poista
  2. Nytpä ei voi muuta sanoa kuin että samis :P Tosin ei noin pahoilla oireilla, mutta samantyylisillä aktiviteeteilla aiheutettuna.. "sitä on liikkeellä" :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi itku, otan osaa. Seuraavalla kerralla osaan minäkin varmasti ennakoida paremmin, ja hankkia lääkkeet mahdollisimman pian. Toivottavasti ennaltaehkäisy toimisi.

      Poista

Tervetuloa kommentoimaan!