Kuopiossa kisaamassa perusmatkalla

Viikonlopun vietin kesäreissailun parissa Kuopion SM-kisoissa triathlonin perusmatkalla. Sijoituksista en ollut kisaamassa, vaan lähdin Kuopioon tekemään omaa perusmatkaa maineikkaaseen ja perinteikkääseen kisaan. Tämähän oli kauden pääkisani!

Yövyimme Scandicissa. Seurueeseemme kuului oman perheen lisäksi ystäväni d1treenaaja perheineen. Hänen ja minun lisäksi kisaamassa oli d1treenaajan tytär.

Oli ihan mahtavaa majoittua käytännössä kisa-alueella. Tavaroiden säätö ja matkustamisen tarve vähenivät huomattavasti.

Perjantaina ilmoittauduimme, kävimme kisainfossa, tarkastimme lasten triathlonin reitin sekä pyöräilimme perusmatkan pyöräreitin kerran läpi. Reitillä oli muitakin "katsastajia". Näin jälkikäteen viisasteltuna myös uintireitti olisi kannattanut käydä uimassa perjantaina läpi, jotta eka kierros olisi ollut kisassa helpompi.

Uintireittiä tarkastelimme rannalta käsin. Pikamatkan poijut olivat eri linjassa kuin perusmatkan. Lisäksi lievää kauhua aiheutti teline, jolta piti hypätä uudelle kierrokselle. Ranta syveni hyvin nopeasti, ja telineen päässä oli käsittääkseni yli pari metriä vettä. Että tässä triathlonharrastuksessa pitää osata hypätäkin pää edellä, se oli uutta minulle!

Perjantai-iltana ei uni meinannut tulla silmään, ja heräsin ensimmäisen kerran lauantaina viiden maissa. Torkuin vielä noin kahdeksaan. Aamun vietimme seuraten kisatapahtumia suoraan aamupalapöydästä!

Näkymä hotellin portaikosta lauantaina

Lasten kisa (klo 10.40) oli jännä, ja sitä seurasimme tietysti. Uinti näytti hurjalta, mutta vedessä olevien avustajien määrä rauhoitti varmasti montaa aikuista.

Vaikka tuntui, että aikaa omaan starttiin (klo 13.06) oli loputtomasti, kello riensi yleisen sarjan lähtöä seuratessa (klo 11.40 - 11.45). Olikin jo aika lähteä hotellihuoneeseen vaihtamaan vaatteita ja viemään tavaroita vaihtoalueelle.

Miesten yleisen sarjan startti oli ammattimainen

Hotellihuoneessa vaseliinit ja babyoilit nahkaan, märkäpuku päälle ja kaikki alkoi olla valmista.

Menin kokeilemaan telineeltä laskeutumista järveen ja kävin totuttautumassa veteen. Yleistä haahuilua oli ilmassa.

Haahuilua ennen starttia. Itse en ole kuvassa.

Starttipamauksesta päätin lähteä hyvin rauhallisesti matkaan, Joroisten uintipaniikin toisintoa välttäen. Olinkin pitkään peränpitäjänä rintauinnilla. Kun sain jonkinlaisen rytmin päälle, vaihdoin vapaauintiin. Suunnistus sujui onnettomasti. Lisäksi järvessä oli jonkinlaista minulle ennentuntematonta pientä maininkia, joka ennen ensimmäistä poijua rupesi tyrskimään vettä suuhun suunnistusvedoilla. Muutamia kertoja käännyin selälleni yskiäkseni vedet pois. Pelastushenkilöstö oli tosi skarppina, koska huomasin, että käytännössä heti kun käännyin selälleni, joku alkoi varmistella, että pärjään. Hyvä!

Ekalta kierrokselta tullessani en ymmärtänyt, että ramppi on aika lyhyt, ja jalkapohjani tavoittivat rantautumisessa aluksi vain vettä. Onneksi tässäkin oli henkilökuntaa apuna. Toiselle kierrokselle lähdin pudottautumalla telineeltä istuen, pitäen nenästä ja uimalaseista kiinni.

Toiselle kierrokselle oli mahdollista startata joko näin (yllättäen en ole kuvassa ;-):

Tai näin (olen laskeutumassa istumaan rampille :-)):

Uintiaika oli minulle tavallinen, sen verran muita hitaampi, että kuumat ryhmät olivat jo menneet.

Ensimmäisessä vaihdossa etsin paikkaani pitkään. Oma numeroni oli hankala muistaa, ja eksyinkin kisatiimellyksessä käytännössä joka kerta omalle paikalle mennessäni. Numerot eivät olleet tangoissa järjestyksessä, vaan samassa tangossa oli eri sarjojen numeroita. Pitäisi kai kirjoittaa numero paksulla tussilla kämmenselkään. Olin asentanut pyöräni tankoon väärin päin, eli takapyörä itseeni päin, ja koska toisella puolella oli teline ja toisella puolella pyörä, sain kiskoa triathlonpyörää tovin laatikoiden ja muiden esteiden läpi. Sukat menivät tietysti väärin päin jalkaan, kantapää jalkapöydässä. Seuraavalla kisakerralla pyörä oikein päin, testi-irrotus tangosta ennen kisaa. Sukkien laittoon oikein päin jalkaan on keksittävä joku pomminvarma ratkaisu.

Iloinen triathlonharrastaja lähdössä pyörälenkille. Huomaa aeropullon teippaus :-)

Pyöräily kulki mukavasti. Reitti oli hyvin tekninen mutkien ja mukulakiviosuuksien vuoksi. En ollut harjoitellut mutka-ajoa ollenkaan, ja taktiikat olivat hiomatta myös mukulakiviosuuksien osalta. Nyt tajuan, että jarruttelin mutkissa ihan liian aikaisin. Ekalla kierroksella en uskaltanut ajaa isoa alamäkeä ala-asennossa, mutta toisella kierroksella jo sain tsempattua itseni aika-ajotangoille. Peesausta näkyi ensimmäisillä kierroksilla, HYI! Isoja porukoita oli muutamia. Osa porukoista saattoi olla muodostunut hetkellisistä ongelmista ala- tai ylämäissä teknisellä reitillä. Itsellänikin oli ajoittain vaikea pitää etäisyyksiä. Mutta kyllä siellä ihan oikeaakin peesausta oli. Näin yhden varsinaisen perskärpäsen, joka ajoi ohitseni ihan edellä olevan takarenkaassa, ja jatkoi matkaa samoin. Olin vähällä huutaa, että "irti perskärpänen", mutta jostain syystä en saanut itsestäni irti tarpeeksi itsetuntoa toteutukseen. Numeron sanoisin tässä, jos muistaisin.

Jollain kierroksella:

Kierrosten edetessä porukka reitillä väheni, ja viimeisen kierroksen aikana kävi jopa niin, että näköyhteyttä edellä ajavaan ei ollut. Vauhti hiipui kahdella viimeisellä kierroksella hieman. Juomapullo oli teipattu pyörään kiinni, mutta kolmannen kierroksen lopussa huomasin, että teippaukset olivat osittain pettäneet. Sekin vaati hieman ajatuksia. Ennen vaihtoon tuloa päätin ottaa ylimääräisen geelin. Juotua olin saanut liian vähän, edes aeropullo ei ollut tyhjä. Päätin kuitenkin, että en juo väkisin, koska juoksuosuudella on runsaasti juomapisteitä ja minulla on vaihdossa juotavaa.

Pyörävaihtoon tullessa vauhti tökkäsi kuin seinään siinä kohdin, kun pyörän päältä piti nousta. Kätevämpää olisi ottaa kengät irti ja nostaa jalka putken yli vauhdissa.

Olin ottanut pyöräilyn aika riskillä, tavoitteena oli, että en säästele itseäni. Sykettä en katsonut ollenkaan koko kisan aikana, vain vauhteja. Triathlonpyörä kuitenkin säästi minut ja jalkani, ja juoksu lähti oikein hyvin kulkemaan. Juoksussa jouduin tsemppaamaan itseäni melkoisesti, kuten aina. Virkistävä sade ja tuuli helpottivat juoksua. Viimeiset kierrokset sain taas mennä ilman suurta kisailijamassaa seuranani. Sain ihanan kannustuksen toimitsijalta, kun juoksin yksikseni viimeisillä kilometreillä: "Kylmän rauhallisesti maaliin".

Kyllähän se maali tuli vastaan, ja loppukirikin irtosi. Olin väsynyt, ja hirveästi ei jäänyt annettavaa. Paransin aikaani ensimmäisestä perusmatkan kisastani, Sääksistä noin 17 minuuttia! Osa oli reittieron ansiota, osa pyörän, mutta kyllä siinä oli selvää parannustakin. Hyvä minä! Sijoituksissa kilpailin ihan peräpään sijoituksista. Kovakuntoista porukkaa oli liikkeellä!

Maaliviivalla

Hieno kisa takana ja kyllä tämä triathlon on hieno harrastus! Kauden päätavoite täyttyi: Hyvillä mielin maaliin Kuopiossa. Ihan siihen aikaan en päässyt, mitä syksyllä itselleni asetin, mutta ei se aika realistinen ollutkaan. Olin asettanut tavoitteet katsellen kovakuntoisia miehiä enkä tällaisia täti-ihmisiä ;-). Kahden onnistuneen perusmatkan kisan jälkeen, olen aika varma, että triathlonharrastukseni ei ole vain hetken huumaa vaan pysyvä elämäntapa. Nyt edessä on pieni lepo ja sitten ensi kauden tavoitteiden pohtimista.

On vähän outo olo, kun tavoitteet on saavutettu ja treeniohjelma päättyi. Tämäkin kuuluu harrastukseen.